Miten niin, kuka helvetti on Larry Wallis ?

Miettinen: "Oli kolme mahdollista aihetta tähän kolumniin. En ole vielä valmis astumaan ulos oopperakaapista. Ja ketä kiinnostaa kuinka Neil Young huijasi meikäläistä. Joten jäljelle jäi Larry Wallis."

(Verkkoherra huom: Alla oleva julkaistu aiemmin Rumbassa)

Miten niin, kuka helvetti on Larry Wallis!?!

Larry-herralla on kulttibänditaustaa (Pink Fairies) ja legendaosastoa (Motörhead), mutta ennen muuta hänen maineensa perustuu yhteen singleen. Police Car -seiska ilmestyi jo vuonna 1977, mutta meitä on monia, jotka edelleen pitävät sitä kaikkien aikojen parhaana rockbiisinä. Tai meitä oli. Tipi Järvinen, Rami Kuusinen ja Mika T ovat jo siirtyneet siihen yläkerran parempaan paikkaan, jossa Police Car soi päivittäin radiossa, tositeevee on tuntematon käsite ja kankkusta ei ole keksittykään.

Mikä tekee Police Carista niin ylivoimaisen? Siinä ei ole sinänsä mitään uutta. Mutta siinä on kaikki tarpeellinen. Mies ja kitara, Eddie & The Hot Rodsista lainattu rytmiryhmän eleetön biittii ja melodisesti rönsyilevä bassokuvio. Simppeli ja selkeä sävellys, omaperäinen teksti. Larry Wallis ei ole maailman paras laulaja, mutta hänen lakoninen kerrontansa istuu tähän pakettiin kuin poliisin pamppu hipin jakaukseen. Am, C, G, D, F, Em erinomaisessa järjestyksessä. Ja sitten se toisesta maailmasta oleva kitarariffi. Kuinka noin pienestä voi tulla niin paljon!

P. Car ilmestyi punkin aikaan. Punk tarkoitti usein totuttua kiperämpiä tempoja. Mutta kokenut Larry Wallis ymmärsi hillitä hevosvoimiaan, säädellä kaasujalkaa. Biisi hohkaa pidäteltyä voimaa, väijyvää uhkaa, välinpitämätöntä viileyttä. Kumpi herättää enemmän kunnioitusta: hysteerisellä vauhdilla ympäriinsä tempoileva mopo vai keskellä katua viileästi lipuva poliisiauto, josta huokuu yhtä paljon Jörn Donner kuin Amerikan swagger.

Kaikki vaaralliset rock-biisit voi yhdistää niitä inspiroineisiin huumeisiin. Police Carista puuttuu heroiinin itseensä käpertyvyys ja kokaiinin omahyväisyys, mutta siitä kuuluu amfetamiinin ulospäin suuntautuva kiiluvasilmäinen energia, jota on tasoiteltu mustalla pohjoismarokkolaisella hassiksella ja kuorrutettu viinan tuomalla itseluottamuksella. Larry Wallisilla on ollut ongelmia kaikkien em. myrkkyjen kanssa. Siinä määrin, että kun eräskin hämeenlinnalainen levy-yhtiö taannoin yritti jäljittää miestä yhteistyön merkeissä, tuli lähipiiristä tieto, että hyvänä päivänä Larry saa kengät itse jalkaan, loistava päivänä pääsee kengät jalassa kotoaan ulos, mutta soittaminen, saatikka levyttäminen ei onnistu.

Siltä pohjalta oli hyvä uutinen, että Larry Wallis ylipäätään pystyi tekemään ensimmäisen sooloalbuminsa Death In The Guitarfternoon vuonna 2002. Se sisältää varttuneen väsähtäneen version Police Carista.1977-singlen B-puoli On Parole päätyi Motörheadin ohjelmistoon. Larryn seuraava single Leather Forever oli melkein yhtä hyvä. Julkaisujen välillä meni kymmenen vuotta. Siinä välissä Larry teki biisejä Dr Feelgoodille ja tuotti Wreckless Ericiä.

Police Caria ovat versioineet Suomessa Balls ja Flaming Sideburns, maailmalla Members ja Sisters Of Mercy.

Missä on nykyrockin kapina

Ajoittain on ikäisteni kanssa ihmetelty missä on nykyrockin kapina.
Me olemme ikäluokkaa, joka syntyi alkuperäisen rock'n'rollin kukoistuksen, viimeistään sen rappion aikoihin. Me leikimme takapihalla Vietnamia vanhempaa sotaa läpi 60-luvun ja uskoimme myöhemmin mantran aikakauden radikaaliudesta. Me harrastimme bluesia ja progea, koska isotkin pojat niin teki, emmekä ole vieläkään päässeet yli punkista. Uskottelimme itsellemme, että pidot paranee kun porukka vähenee, kun aikalaisia alkoi pudota kelkasta grungen, garagen ja action rockin myötä. Voi kuinka meitä kiukutti kun indie ja alternative muuttuivat dilitanttien käsissä rockbisnestermeistä popmusiikkigenreiksi. Joku meistä rohkeni ehdottaa, että kapinaa voisi löytyä räpistä - kymmenen vuotta sen jälkeen kun räppäreistä tuli telkkarin dekkareita. Yltiöpäisimmät joukossamme rohkenivat ounastella ääneen, että teknon puolella voisi tapahtua jotakin uutta ja ihmeellistä. Muurasimme vääräuskoiset Tavastian sisäpihan betonimuuriin.Meitä muistutettiin mistä rockin kapinassa alunperin ja aina on ollut kyse, meitä kehotettiin katsomaan peiliin. Peili todisti meitä vastaan, joten tarkistimme takkimme: ei niitä oltu käännetty - mutta me olimme kääntyneet takkiemme sisällä. Rock on aina ollut kapinaa vanhempia, aikuisia vastaan. Ja nyt meistä on tullut aikuisia ja vieläkin vanhempia. Me emme ole enää niitä, jotka kapinoivat, me olemme niitä joita vastaan kapinoidaan.Olevamme helvetillisessä lose/lose-tilanteessa. Jos yritämme päivittää rock-uskottavuuttamme, olemme nuoruudessa säälittävästi roikkuvia pellejä. Jos pidämme kiinni omista rockin kultakimpaleistamme, olemme eiliseen säälittävästi jämähtäneitä pellejä. Jos luovumme rockista kokonaan, olemme ihanteemme säälittävästi myyneitä vanhoja pellejä. Mikäs nyt neuvoksi, kuka neuvojaksi? Gurumme ovat kuolleet, sankarimme miljönäärejä, marttyyrimme odottavat vapahtavaa dokumentin tekijää.Aikamme nuoriso! Vetoan teihin. Älkää olko ilkeitä rokkiraakeille. Jos näette kaltaisiamme haahuilevan neuvottoman näköisenä vieraaksi muuttuneessa maailmassa, älkää ruokiko rokkiraakkia, varsinkaan uusilla aatteilla. Nestehukasta kärsivää voi juottaa, mutta siinäkin on omat vaaransa: raakki saattaa piristyä, avautua ja jakaa. Lausukaa mieluummin selkeästi artikuloiden lyriikkaa jostakin Velvet Undergroundin biisistä ja ohjatkaa raakki hienotunteisesti Fennican suuntaan. Vinyylin läheisyys rauhoittaa ja poppioneeri osaa kyllä levykaupasta kotiin.Ikätoverit, toverittaret. Meillä on vielä toivoa. Jos selviämme hengissä myöhäiskeski-iän kriisistä, edessämme aukeaa uusia mahdollisuuksia. Pian saamme ikämme ja kokemuksemme oikeutuksella ryhtyä kärttyisiksi vanhuksiksi. Voimme kommentoida nuorison sanomisia ja tekemisiä missä ja milloin vain. Voimme etuilla jonoissa ja jumittaa kassalla. Voimme valittaa, marmattaa, verrata, tuomita, väittää, inttää mitä vaan. Voimme tökkiä gootteja kävelykepillä ja ajaa rollaattorilla hippien päälle.Tuskin maltan odottaa.

Verkkoherra huom: "Kolumni on julkaistu Rumbassa 4/15."